A Review of 'Bathos' by Aki Nuopponen of Sonos Metallicos

Jos jokin albumi on erottunut satunnaisten promojen kasasta edukseen jo kantensa perusteella, niin se on Aarni albumillaan Bathos. Tietenkään kansi ei kerro kaikkea musiikista, mutta kyllä se antaa tiettyä suuntaa ja rajausta, jolloin lopulliseksi määriteltäväksi jää tässä tapauksessa lähinnä tyylin perinteisyys tai vastaavasti tietynlainen kaaosmaisuus. Aarni on joka tapauksessa juuri kantensa lailla surrealistista ja sienimäistä musiikkia, jota saattaisi luonnehtia monella tavalla, mutta ehkäpä itse tyydyn lokeroimaan tämän tuotoksen jonkinlaiseen tunnelmallisen avantgarde doom-metallin joukkoon, joskaan tämä määritelmä ei kerro albumista läheskään kaikkea. Sen sijaan on helppoa todeta, että tästä tuotoksesta vastaa pääasiassa hieman erikoisempi kotimainen muusikko nimeltään Markus Marjomaa ja albumilla kuullaankin kaikenlaista aina kanteleista koskettimiin ja huiluihin perinteisistä metallisoittimista puhumattakaan, joten kyseessä on mitä todennäköisimmin erittäin hypnoottinen ja uninen sienestysretki ihmemaahan.

Kaikkea Bathosin sisältämää on vaikeaa pukea sanoiksi tai edes lähteä luetteloimaan järkevästi, joten ehkäpä tyydyn sen sijaan tuomaan esille joitakin yksittäisiä elementtejä. Albumin pääasiallinen tempo on luonnollisesti hidas, mikä sulkee tietenkin pois tiettyjä ratkaisuja, mutta antaa samalla sijaa tietynlaiselle hypnoottisuudelle ja juuri unimaisuudelle. Joitakin elementtejä esille nostettaessa mieleen tulevat Quinotaurusin ja Kivijumalan kauniit huilu- ja kitaramelodiat yhdistettynä doomahtaviin kitaravalleihin ja utuisiin lauluihin. Vastaavasti toisaalta saattaa löytää metallisempia tunnelmia The Thunder, Perfect Mindfuckin muodossa ja jälleen erikoisempia rytmittelyjä ja jopa sekoiluja Niut Net Merun esittelemänä. Albumin päättävä Kesäyö muodostaa jopa ambientin mitat täyttäviä säriseviä äänivalleja erikoisine tehosteineen ja loppujen lopuksi kuulija huomaakin yli tunnin matkan kuluneen kuin hujauksessa, mihin auttaa tietenkin albumin uudelleen kuunteleminen. Ihan kaikki elementit eivät ole kuitenkaan sekavuudessaankaan järkeenkäypiä, joten en lähtisi ihan tältä istumalta kehumaan Bathosta kaikkia sienilaulukokoelman mahdollisuuksia hyödyntäväksi täydellisyydeksi, mutta mainio albumi kyseessä on kaikin puolin.

Sen suurempia ongelmia albumilla ei kylläkään kuulla, mutta jollakin tapaa loistavien ensimmäisten kosketusten myötä kokeneempi kuuntelija saattaisi olettaa kuulevansa jotakin vieläkin erikoisempaa ja hallitumpaa, mutta tämä ei todellakaan vähennä Aarnin teoksen arvoa juurikaan. Parhaimmillaan musiikki on juurikin niin utuista, värikylläistä ja surrealistista, kuin kansi antaa odottaa eikä siitä päästä mihinkään, että Bathosin tunnelma pitää läpi koko levyn jopa omaperäisellä tavalla, sillä ei tällaistakaan musiikkia ole paljoa kuultu. Tietenkin eräänlaiseksi ongelmaksi saattaisi muodostua albumin äänimaailma, joka kaipaa eri soittimien ja tunnelmien läsnä ollessa erikoista kosketusta ja onneksi tässä onnistutaankin pääasiassa mainiosti. Musiikki on kaunista kun sen kuuluu olla kaunista ja hieman raaempaa asian kuuluessa tapaukseen. Hetkittäin saattaisi toki odottaa hieman erilaisia lähtökohtia, mutta muutamilla kuunteluilla tällaiset ajatukset ovat pääasiassa pyyhitty pois. Aarni ei ole vielä tehnyt montaakaan tuotosta, mutta Bathosilla on havaittavissa ehdottomasti valmiin abstraktin yhtyeen ensimmäiset värikkäät kukkaset, jotka saattavat ajan kanssa kasvaa ties minkälaisiin mittoihin.

Bathos on niitä harvoja tapauksia, jotka ovat kuluneen vuoden aikana nousseet esille promopinosta jonkin ulkomusiikillisen tekijän ansiosta ja osoittautuneet vielä musiikinkin kannalta erinomaiseksi jäljeksi. Aarnilla on alusta alkaen hallussaan oma unelias ja hypnoottinen tyylinsä, johon on yhdistelty puhdasta utuista kauneutta ja aivan omanlaistaan raakuutta, joiden yhdistyessä erikoisiin laulukieliin, -tyyleihin ja soittimeen alkaa kokonaisuus olla siinä määrin erikoinen ja hieno, ettei albumista meinannut saada sanaakaan kirjoitettua useankaan kuuntelun jälkeen. Bathos ei ole virheetön albumi ja monella tapaa eri elementtejä voisi ehkä viedä vielä eteenpäin, mutta pääasialliset linjat ja surrealistisuudet pitävät paikkansa ja luovat kokonaisuudelle sen verran vahvan tunnelman upeine yksityiskohtineen, etten liiemmin valittamisen sanaa löydä. Kaiken kaikkiaan yksi vuoden kotimaisista yllättäjistä ja omaperäinen albumi, joka saa odottamaan paljon myös tulevalta, sillä ainakin tämä on ehdotonta värikästä syysmusiikkia.

+ Erikoinen ja silti hienosti rakentuva kokonaisuus
+ Utuinen ja hypnoottinen tunnelma vahvasti läsnä tyylinvaihdoksesta toiseen
+ Rakentuu vahvojen elementtien varaan hienosti toteutettuna
+ Toteutus pääasiassa hyvää luokkaa soundeista soitantaan
+ Sisältää paljon erilaista tarttumapintaa soitannassaan ja lauluissaan
- Ei välttämättä tyylin mahdollisuuksien huipentuma
- Jolloin ihan kaikki rakentelujen palaset eivät välttämättä ota paikkaansa

4/5

• www.sonosmetallicos.net